Your Tasks
DB Schenkerillä työskentelet osana globaalia logistiikan verkostoa, joka yhdistää maailman yritykset ja ihmiset. Laaja verkostomme antaa sinulle mahdollisuuden monipuoliseen urapolkuun sekä merkityksellisten asioiden parissa työskentelemiseen. DB Schenkerillä työskentelee yli 75 000 työntekijää eri puolilla maailmaa, Suomessa meitä on noin 1 700. Arvostamme monimuotoisuutta sekä erilaisia taustoja, näkökulmia ja osaamista. Työskentelemme yhdessä tiiminä - Here to move
Oletko kuljetusalan kokenut konkari tai uraa aloitteleva vastavalmistunut? Haemme nyt tien päälle kolmea innostunutta ja oma-aloitteista kuljettajaa vakituiseen työsuhteeseen Lempäälään.
Kuljettajan työ on monipuolista ja jokainen päivä on erilainen. Kuljetustehtävien lisäksi työpäivääsi sisältyy mm. lastausta, purkua ja erilaisia kohtaamisia niin asiakkaiden, esihenkilöiden kuin kollegoidenkin kanssa. Työtä tehdään päivä- ja yövuorossa kuljettajien toiveet huomioiden. Työt ajoittuvat pääasiassa maanantaiaamun ja lauantaiaamun välille. Kalustoa meiltä löytyy sähköjakoautosta aina HCT-yhdistelmään. Päivävuoroissa työ on osa- ja kokokuormien tai kappaletavaran nouto/jakeluliikennettä Pirkanmaan alueella. Yövuorot koostuvat terminaalien välisestä runkoliikenteestä ja yhdistelmällä tapahtuvasta elintarvikejakelusta. Haemme ensisijaisesti yö- ja päivävuoroista kiinnostuneita kuljettajia, mutta se ei ole ehdoton vaatimus. Kiinnostus elintarvikejakoon on iso etu.
Requirements
Kuljettajana olet käyntikorttimme, joten positiivinen asenne, luotettavuus ja aktiviinen työote ovat erityisen tärkeitä. Lisäksi sinulta löytyy CE-ajokortti, voimassa oleva ammattipätevyys, digipiirturikortti sekä ADR-ajolupa.
Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen, mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, hyvän kaluston sekä mukavat työkaverit - tule mukaan tiimiimme!
Hae työpaikkaa sähköisellä lomakkeella 13.6.2023 mennessä.
Jäikö sinulle jotain kysyttävää? Lisätietoja tehtävistä antaa mielellään Niklas Lindroos, Team Leader, puh. 010 520 3686, keskiviikkona 7.6 klo 15-17.
Benefits
We’re strong believers in continual training and development for our people. After all, your success is our success.
Work-life Balance
Our vacation and leave policies reflect our belief in proper work-life balance.
Working Internationally
See the world with DB Schenker! If you’re searching for an international challenge, we offer plenty of opportunities.
Working Together
At DB Schenker in Finland we encourage the team spirit and this is a very important factor for our success.
Total Rewards Package
DB Schenker in Finland provides a Total Rewards Package including competitive compensation and benefits.
Contact
Huomioithan, että sinulla tulee olla voimassa oleva oleskelu- ja työlupa Suomeen. Aloittavalta henkilöltä vaaditaan työterveyshuoltomme suorittama työhöntulotarkastus sekä päihdeohjelmamme mukainen huumausainetestaus. Tietyissä tehtävissä toteutamme soveltuvuusarvioinnin. Työpaikkamme on savuton.